Maailma muuttuu kokoajan ja lasten koulutuksen pitää tietysti pysyä mukana. Joku voi ihmetellä, miksi lapsille pitää opettaa koodausta. Eivätkö he ole jo tarpeeksi siellä koneella? Siksi, että tietokoneen ohjaaminen on nykyään jo perustaito monilla työpaikoilla tai ainakin kotisivujen päivittäminen. Etenkin, jos lapsi haluaa edetä aikuisena IT-alalle.
Koodauksen ulkoistaminen puhuttaa
Joku saattaa sanoa, ettei suomalaislapsille kannata opettaa koodausta, koska yritykset ulkoistavat sen kuitenkin Intiaan tai Kiinaan. Asiantuntijat sanovat, ettei tämä ole totta. Yritykset tarvitsevat koodauksen osaajia Suomeen, etteivät projektit veny ja muutoksia voidaan tehdä nopeasti jo pääkallopaikalla. Koodaajien pitää tehdä saumatonta yhteistyötä projektien muiden henkilöiden kanssa. Projekteissa puhutaan myös niin suurista rahoista, etteivät koodareiden palkkaerot Suomessa ja Intiassa ole siinä kohtaa kynnyskysymys.
Asiantuntijat vertaavat koodauksen osaamista jo melkein hyvään kielitaitoon. Harvassa ovat ne alat, joissa ei ollenkaan tarvitse tai ole hyötyä hyvästä kielitaidosta. Ohjelmistoja on ja tulee tulevaisuudessa olemaan monilla eri aloilla. Koodaamisen osaaminen voi olla monen hyvän työpaikan saamisen ehtona.
Koodaamisen ymmärtäminen on tärkeää, jotta voi keskustella koodaajien kanssa ongelmista ja suunnitella uusia projekteja. Yrityksen ohjelmistopäivitysten ja muutosten tullessa eteen, on tärkeää ymmärtää koodauksen perusteet, ettei tule huijatuksi ohjelmistokauppiaiden toimesta laskutuksen suhteen. On myös tärkeää ymmärtää paremmin tulevat muutokset ja tarpeen niille.
Koulutuksen on tarkoitus olla yleissivistävää
Peruskoulun tarkoitus on olla yleissivistävää. Kaikki lapset Suomessa opiskelevat biologiaa, maantietoa, kemiaa ja kieliä, vaikkeivät välttämättä koskaan suuntaisi näille aloille. Lapsi tai vanhemmat eivät voi millään tietää muuttuvassa maailmassa mitä taitoja lapsi tulee tulevaisuudessa tarvitsemaan. Peruskoulun tarkoitus on tarjota lapselle laajasti tietoja eri aloista, jotta mahdollisuus eri jatkokoulutuksiin pysyy. Lapsi voi siirtyä alalta toiselle ilman suuria puutteita perustiedoissa.
Ohjelmointi alkaa kouluissa syksyllä 2016. Sitä aletaan opettaa kaikille peruskoulun luokille. Netissä on ilmainen Koodiaapinen, jonka opettajat ovat voineet käydä suorittamassa. Koodiaapista on käynyt katsomassa 2000 opettajaa, joista 500 on suorittanut sen. Kiinnostusta siis löytyy ja miksi ei, onhan se monelle varmasi täysin uusi asia työstettäväksi. Monet opettajat ovat huomanneet kiinnostuneensa asiasta kovasti ja ovat keksineet tapoja hyödyntää koodausta eri oppiaineissa. Vanhemman ikäpolven opettajille on saattanut tulla yllätyksenä koodauksen suuri kehittyminen 80-luvulta. Lapset aloittavat koodaamisen usein hahmoista, joita liikutellaan. Lukutaitoakaan ei tähän edes tarvita!
Koodaamaan oppiminen
Tehtävät alkavat helpoimmilla ohjelmistoilla, joissa yritetään saada esim. ruudun objekti liikkumaan. Koodaus voi aluksi tuntua haastavalta, mutta moni innostuu kun saakin tietokoneen toimimaan haluamallaan tavalla. Koodaaminen haastaa ajattelemaan ja ratkomaan ongelmia! Koodausta voi opettaa myös erityislapsille, jotka pitävät siitä myös kovasti. Koodaus tarjoaa haasteita luoville opiskelijoille sekä enemmän matemaattisista ratkaisuista pitäville.
Koska Suomessa on ollut suuria pelimenestyksiä, koodaaminen on vahvasti liitetty pelifirmoihin ja pelien tekemiseen. Halutaanko nyt kaikista suomalaisista pelimenestyjiä? Ei, ohjelmistoja tarvitsevia laitteita on ympärillämme runsaasti: autot, tiskikoneet, leipäkoneet, liikennevalot, terveydenhuollon ohjelmistot, ajanvarauspalvelut ym. ovat kaikki ohjelmistoilla. Niitä pitää korjata, kehittää ja hallita.
Kritiikkiä koodauksen opettamisesta kouluissa
Kritiikkiä on tullut asiantuntijoilta siitä, että koodauksen perusteilla ei tee ammatillisesti mitään. Koodaus on vaativa laji, joka vaatii vuosikausien oppimisen ja jatkuvan kouluttautumisen. On arvosteltu sitä, miksi kouluissa pitää käyttää rajallista aikaa tällaiseen sivuasiaan, jota suurin osa oppilaista ei tule koskaan tarvitsemaan. Nekin oppilaat, jotka ovat IT-alasta kiinnostuneita, tarvitsee lähteä opintoihin käytännössä alusta. Koulussa ei pystytä yhdessä oppimaan sellaista tasoa, joka olisi jatko-opinnoissa merkityksellinen.